Tätiratsastaja? Minäkö?

Täti. Siinä vasta mielenkiintoinen termi. Sanassa on hieman negatiivinen kaiku, mutta toisaalta sana on hyvin positiivinen. Tädistä tulee mieleen keski-ikäinen, ylipainoinen rouvashenkilö. Samaan aikaan nimitys on kunnia-asia. Tai siltä se ainakin tuntui sisareni saadessa ensimmäisen lapsensa. Täti-määritelmään joutuu jokainen nainen tottumaan melko aikaisin. Ruokakaupan kassajonossa olet täti, jos et enää täytä tytön kriteerejä ja jonkun pienen kanssajonottajan vanhemman pitää sinua puhutella.

Tätiratsastaja. Mieleen tulee keski-ikäinen, ylipainoinen rouvashenkilö hevosen selässä. Keski-ikään asti en ole vielä ehtinyt, mutta rouvashenkilö olen kyllä ja vähän ylipainoinenkin. Termi siis istuu minulle riittävän hyvin. Sisareni pyysi kuitenkin miettimään asiaa kaksi kertaa, kun luki määritelmän blogistani. Et sä vielä ole tätiratsastaja - alle nelikymppisille tulee paha mieli, hän sanoi. Mielestäni tätiratsastajuus ei sittenkään ole ikäsidonnainen asia. Tätiratsastaja on nainen, joka on aikuisiällä innostunut hevosista uudestaan. Hän ei enää nauti ylimääräisistä jännitysmomenteista vaan yrittää minimoida vaarallisen lajin riskit. Tätiratsastaja nauttii harrastamisesta tutun ja turvallisen ratsun kanssa.

Tätiratsastaja tätiratsuineen.

Tätiratsastajuudessa on myös jotain armollista. Tätiratsastajan ei tarvitse ottaa ratsastusta niin vakavasti. Tässä vaiheessa kaikille on selvää, ettei meistä ammattilaisia tullut. Mutta mikä ettei tätiratsastajakin voisi joskus käydä hytkymässä jonkun helpon luokan läpi. Tätiratsastajat saavat harrastaa tavallaan ja se siinä onkin ihan parasta!